Kirjailijaelämää Kauniaisissa
Kauniaisilla on pitkä historia taiteilijoiden ja kirjailijoiden kotipaikkana. Huvilakaupunki Kauniainen perustettiin vuonna 1906, aikana jolloin monia viehätti ajatus yhdistää kaupunkimainen asuminen ja luonnonläheisyys. Ajatus rauhallisemmasta ja "aidommasta" elämäntavasta kaupungin ulkopuolella oli ilmassa vuosisadan vaihteessa kaikkialla länsimaissa. Haluttiin myös elää terveellisemmässä ympäristössä, poissa kaupungin asumisahtaudesta ja kulkutaudeista. Erityisesti taidepiireissä monia puhutteli kansallisromanttinen maalla asumisen ihanne.
Kauniaisissa on asunut monenlaisia taiteilijoita. Kirjailijoiden lisäksi kaupunki voi ylpeillä kuvataiteilijoilla, muusikoilla, keraamikoilla, arkkitehdeillä, taideteollisilla muotoilijoilla ja näyttelijöillä. Osa heistä oli ja on syntyperäisiä kauniaislaisia. Jotkut taas ovat hakeutuneet kaupunkiin yksinomaan löytääkseen sopivan ympäristön luomistyölleen. Kauniaista on pidetty luonnonläheisenä ja rauhallisena paikkana, jossa on hyvät koulut ja josta on lyhyt matka pääkaupunkiin. Silloin kun Kauniainen oli vielä pieni maaseudulla sijaitseva villayhdyskunta, siellä oli myös halvempaa elää kuin suurkaupungissa.
Erityisesti 1920- ja 1930-luvuilla Kauniainen oli taiteilijoiden suosima asuinpaikka. Tuo aika oli myös suomenruotsalaisen kirjallisuuden suuruudenaikaa, jolloin niin kutsutut suomenruotsalaiset modernistit tekivät itsensä tunnetuiksi myös maan rajojen ulkopuolella. Monet modernistit asuivat pidemmän tai lyhyemmän aikaa Kauniaisissa.
Tuon ajan Kauniaisissa eli sulassa sovussa kliseinen kuva "nälkätaiteilijasta" ja hyvinvoiva, korkean statuksen omaava taiteilija. Kirjailija Ralf Parland asui Kauniaisissa 1920- ja 1930 -luvuilla. Hän muisteli myöhemmin samaan aikaan eläneitä taiteilijatovereitaan näin:
"Kauniainen oli kulttuurikeidas, jossa hyväosaiset kuvataiteilijat ja kirjailijat elivät valtavissa huviloissaan, kun taas vähemmän hyväosaiset taiteilijat majailivat vuokralaisina ullakoilla ja pienissä portinvartijanmökeissä."
Hyväosaisiin kuuluivat Parlandin mielestä Arvid Mörne, Nino Runeberg ja Mikael Lybeck. He olivat jo 1900-luvun alussa saavuttaneet vakiintuneen aseman ja saaneet palkintoja, ja siksi heillä oli myös varaa rakentaa itselleen kauniita huviloita. Yhtä hyvin eivät asia olleet mm. Elmer Diktoniuksella ja veljeksillä Rabbe ja Olof Enckellillä ."Vuokralaiset" olivat lähinnä ruotsinkielisiä kirjailijoita ja kuvataiteilijoita, jotka muodostivat yhteisen taiteellisen ja ideologisen veljeskunnan. Tuloja ei juuri ollut ja taiteilijanelämä oli luonteeltaan epävarmaa.
Myös eloisan sotienvälisen ajan jälkeen Kauniaisissa on ollut koko ajan oma joukkonsa kirjailijoita. Monet ovat asuneet Kauniasissa vain lyhyen aikaa, kun taas toiset - esimerkiksi Nalle Valtiala ja Raisa Lardot - ovat asettuneet kaupunkiin pysyvämmin. Aluksi Kauniainen oli lähes täysin ruotsinkielinen, mikä on tarkoittanut myös sitä, että kauniaislaisten kirjailijoiden äidinkieli on näinä vuosina ollut useimmiten ruotsi. Suomenkielisten muutto kaupunkiin on kuitenkin tuonut mukaan myös suomenkielisiä kirjailijoita, ja viime vuosina kaupungin kirjailijakunta on tullut kaksikielisemmäksi.
Lähteet:
Aktiebolaget som blev stad - Grankulla 80 år. Grankulla, 1986
Hällström, Jaana af: Grankulla 1906-2006 Kauniainen - den sista i sitt slag. Grankulla, 2006
Teksti: Maria Grundvall
Kauniaisissa on asunut monenlaisia taiteilijoita. Kirjailijoiden lisäksi kaupunki voi ylpeillä kuvataiteilijoilla, muusikoilla, keraamikoilla, arkkitehdeillä, taideteollisilla muotoilijoilla ja näyttelijöillä. Osa heistä oli ja on syntyperäisiä kauniaislaisia. Jotkut taas ovat hakeutuneet kaupunkiin yksinomaan löytääkseen sopivan ympäristön luomistyölleen. Kauniaista on pidetty luonnonläheisenä ja rauhallisena paikkana, jossa on hyvät koulut ja josta on lyhyt matka pääkaupunkiin. Silloin kun Kauniainen oli vielä pieni maaseudulla sijaitseva villayhdyskunta, siellä oli myös halvempaa elää kuin suurkaupungissa.
Erityisesti 1920- ja 1930-luvuilla Kauniainen oli taiteilijoiden suosima asuinpaikka. Tuo aika oli myös suomenruotsalaisen kirjallisuuden suuruudenaikaa, jolloin niin kutsutut suomenruotsalaiset modernistit tekivät itsensä tunnetuiksi myös maan rajojen ulkopuolella. Monet modernistit asuivat pidemmän tai lyhyemmän aikaa Kauniaisissa.
Tuon ajan Kauniaisissa eli sulassa sovussa kliseinen kuva "nälkätaiteilijasta" ja hyvinvoiva, korkean statuksen omaava taiteilija. Kirjailija Ralf Parland asui Kauniaisissa 1920- ja 1930 -luvuilla. Hän muisteli myöhemmin samaan aikaan eläneitä taiteilijatovereitaan näin:
"Kauniainen oli kulttuurikeidas, jossa hyväosaiset kuvataiteilijat ja kirjailijat elivät valtavissa huviloissaan, kun taas vähemmän hyväosaiset taiteilijat majailivat vuokralaisina ullakoilla ja pienissä portinvartijanmökeissä."
Hyväosaisiin kuuluivat Parlandin mielestä Arvid Mörne, Nino Runeberg ja Mikael Lybeck. He olivat jo 1900-luvun alussa saavuttaneet vakiintuneen aseman ja saaneet palkintoja, ja siksi heillä oli myös varaa rakentaa itselleen kauniita huviloita. Yhtä hyvin eivät asia olleet mm. Elmer Diktoniuksella ja veljeksillä Rabbe ja Olof Enckellillä ."Vuokralaiset" olivat lähinnä ruotsinkielisiä kirjailijoita ja kuvataiteilijoita, jotka muodostivat yhteisen taiteellisen ja ideologisen veljeskunnan. Tuloja ei juuri ollut ja taiteilijanelämä oli luonteeltaan epävarmaa.
Myös eloisan sotienvälisen ajan jälkeen Kauniaisissa on ollut koko ajan oma joukkonsa kirjailijoita. Monet ovat asuneet Kauniasissa vain lyhyen aikaa, kun taas toiset - esimerkiksi Nalle Valtiala ja Raisa Lardot - ovat asettuneet kaupunkiin pysyvämmin. Aluksi Kauniainen oli lähes täysin ruotsinkielinen, mikä on tarkoittanut myös sitä, että kauniaislaisten kirjailijoiden äidinkieli on näinä vuosina ollut useimmiten ruotsi. Suomenkielisten muutto kaupunkiin on kuitenkin tuonut mukaan myös suomenkielisiä kirjailijoita, ja viime vuosina kaupungin kirjailijakunta on tullut kaksikielisemmäksi.
Lähteet:
Aktiebolaget som blev stad - Grankulla 80 år. Grankulla, 1986
Hällström, Jaana af: Grankulla 1906-2006 Kauniainen - den sista i sitt slag. Grankulla, 2006
Teksti: Maria Grundvall