Enckell, Olof

Quosego ja Karjala

Olof Enckellin elämätyö jakaantuu kahteen osaan, joista kumpikin on tärkeä. Jälkimaailma muistaa hyvin lähinnä kirjallisuuden tutkijan ja yliopisto-opettajan, mutta uransa alkupuolella Enckell oli myös lahjakas prosaisti, joka kirjoitti useita romaaneja ja matkakuvauksia (mm. Korsikasta ja Irlannista). Samoin kuin hänen veljensä Rabbe hän kuului kirjallisuutemme modernistien sukupolveen ja toimi esseistinä Quosego -lehdessä, mutta kirjailijanlaadultaan hän oli enemmänkin realisti ja jopa romantikko.

Esikoisromaanissa Ett klosteräventyr (1930) näkyy kirjailijan tuntema – hieman ambivalentti – veto karjalaiseen, ortodoksisen uskonnon maustamaan eksotiikkaan; kirjan tapahtumat sijoittuvat Laatokalle, Valamon luostariin. Seuraava romaani Halmstacken, kuvaa syvää luontokokemusta erään vaelluksen aikana Hämeessä; Vårt hjärta och Guldkedjan sijoittuu erääseen Karjalan kannaksen kylään – vain harvoin ruotsiksi on kirjoitettu kansanelämän kuvausta sisämaan suomalaisvenäläisestä miljööstä. Vapaamielinen aateromaani Solnedgång (1945) sisälsi piikin radikaalin vasemmiston kollektivismia vastaan. Se jäi viimeiseksi Olof Enckellin kaunokirjalliseksi teokseksi.

Edith, Hagar ja Elmer

Olof Enckell eli itse hyvin vanhaksi, mutta hän oli kirjallisuushistoriallisissa tutkimuksissaan määrätietoisesti kiinnostunut nuoruudesta. Kuvaavaa oli, että hänen väitöskirjansa nimi oli Esteticism och nietzscheanism i Edith Södergrans lyrik (1949), mutta koska kyseessä oli Raivolan laululintu, tutkimus ulottui aivan alkujuuriin saakka.

Joka lauantai yhden lukukauden aikana 1950-luvulla Olof Enckell luki runoja ns. Vahakansivihosta, koulutyttö Edith Södergranin ensimmäisestä tuotoksesta, täpötäydelle auditoriolle kaikkien mahdollisten tiedekuntien opiskelijoita. Muistan itse kuinka se lukukausi oli opiskeluaikani kohokohta. Vaxdukshäftet, Edith Södergrans ungdomsdiktning I-II, julkaistiin 1961 kirjan muodossa. Se oli arvokas täydennys aikaisempiin tutkimuksiin Den unge Diktonius (1946) ja Den unga Hagar Olsson (1949). Muistokirja Rabbe Enckell i Borgå (1978) lopettaa Enckellin kirjallisuuden tutkimusten sarjan.

Näin Enckell, huolimatta muista modernisteista hieman poikkeavasta olemuksestaan, oli kuitenkin uskollinen modernistien sukupolven ystäväpiirilleen - myös sille runoilijalle, josta hän itse poikkesi eniten ainakin ideologisesti, mutta ehkä myös henkilönä. Sen, että tästä erilaisuudesta ei kuitenkaan sen kummempaa hälyä noussut, voi päätellä erään kirjallisuutemme jaguaarin tyypillisestä formuloinnista: "Ymmärräthän, O.E. voi olla kuinka perkeleen konservatiivinen tahansa, Diktonius kuinka helvetin radikaali tahansa, kunhan vaan poltamme rauhassa oman tupakkamme loppuun hyvällä omallatunnolla…". Kauniissa kirjallisuudessa vastakohdat sulavat harmoniaksi, sen tiesi Olof Enckell paremmin kuin moni muu.

Teksti: Nalle Valtiala
Käännös: Eero Julkunen
Kuva: Thomas Warburtonin kirjasto "Åttio år av finlandssvensk litteratur"

Lähteet:
Steinby, Gunnel: Journalister och publicister i svensk press i Finland under tvåhundra år, Åbo 1981
Valtiala, Nalle: "Författare i Grankulla", i Aktiebolaget som blev stad/Grankulla 80 år, Grankulla 1986
Warburton, Thomas: Åttio år finlandssvensk litteratur, Helsingfors 1984

Suomenkieliset käännökset:
1938 Rajan vartio : jalkamatkoja Raja-Karjalassa (käännetty ruotsiksi 1939 nimellä Vakt i Öster)
1941 Talonpoika ja soturi : jälkikirjoitus teokseen "Rajan vartio", suom. Toini Havu (alkup. Kringaren och bonden)
1943 Viesti erämaasta, suom. Lauri Kemiläinen (alkup. Rapport från Ödemarken)
1947 Auringonlasku, suom. Kalle Salo (alkup. Solnedgång)
1956 Jääkärien tarina, suom. Emerik Olsoni (alkup. Jägarnas historia)