På svenska

Rossilahti, Riitta

Faktaa

Syntynyt 1930

Asunut Kauniaisissa vuodesta 1985.

Perhe: Jäänyt leskeksi.

Opinnot ja ammatti: Filosofian maisteri. Englannin lehtori.

Kirjailijan ääni

Kuunsirpillä kuin
keinulaudalla maan
ja taivaan välillä

Tonight let’s seesaw
between heaven and earth
on the crescent moon

(“First Place” World Haiku Review August issue 2011)


Haikurunoilija Riitta Rossilahti

Riitta Rossilahti debytoi haikurunoilijana vuonna 2003 ensimmäisellä runokokoelmallaan Kivi virrassa: haikuja ja tankoja. Kaksi vuotta myöhemmin häneltä ilmestyi saman kokoelman englanninkielinen versio. Kirjan esipuheessa Rossilahti kertoo että hän kirjoitti haikuja päiväkirjaansa jo 1960-luvulla ja että haikurunous on jo kauan kiehtonut häntä. Rossilahden kirjoittaessa suomeksi hän noudattaa japanilaisen haikun ja tankan perinteisiä sääntöjä (haiku: kolme riviä tavuin 5/7/5 ja tanka: viisi riviä tavuin 5/7/5/7/7). Kirjoittaessaan englanniksi Rossilahti tulkitsee sääntöjä vapaammin, kuten on englanninkielisessä haikurunoudessa tapana.

Vuonna 2009 julkaistiin Rossilahden haikukokoelma, Vihreä viittani. My Green Cape. Kokoelman esipuheessa hän miettii haikurunouden filosofiaa. Rossilahti huomauttaa, että olennaista haikuissa ei ole oikea määrä tavuja vaan se että runo välittää haikulle tyypillisen hengen. Mistä tämä kyseinen henki koostuu? Se ei ole täysin yksiselitteistä. Rossilahti nostaa esille kaksi japanilaista käsitettä, wabi (yksinkertaisuus) ja sabi (yksinäisyys, mietteliäisyys) jotka kuvaavat haikun esteettisiä arvoja. Tämän lisäksi hän mainitsee käsitteen yugen (mysteeri), joka luo tietynlaista syvyyttä haikuun. Edellä mainitut käsitteet luovat yhdessä haikulle tyypillisen hengen.

Haikun kirjoittaminen

Rossilahti kuvailee omaa luomisprosessiaan tilannesidonnaiseksi. Paikka ja hetki ovat olennaisia haikun syntymisen kannalta. Hyvää haikuhetkeä Rossilahti kuvailee leikkimieliseksi ja viattomaksi. Vuodenajat ja luonto ovat tyypillisiä haikujen teemoja. Luonto on myös Rossilahden suuri inspiraationlähde. Hän kertoo, että Kauniaisissa etenkin Gallträskin miljöö on inspiroinut monia haikuja, kuten myös Pielisjoen ympäristö Joensuussa.

Teksti: Riikka Sissala
Kuva: Kirjailijan oma

Lähteet:
Kivi virrassa: haikuja ja tankoja = A stone in a river: haiku and tanka poems, 2005
Vihreä viittani: haikuja ja tankoja = My green cape: haiku and tanka poems, 2009
http://pkkirjailijat.jns.fi/show.cgi?id=280

Kirjallinen tuotanto:

2003 Kivi virrassa: haikuja ja tankoja
2005 Kivi virrassa: haikuja ja tankoja = A stone in a river: haiku and tanka poems
2009 Vihreä viittani: haikuja ja tankoja = My green cape: haiku and tanka poems




Kirjaudu sisään